Jaan tosin vieläkin tapahtumia yksittäin jotta blogin runko nivoutuu koko ajan näillä solmukohdilla. Luultavasti ne ovatkin miele kiintoisan osuus tässä kirjoitelmassa.

Kuten se kerta kun vielä kävin mökillä perheen kanssa. Olin varma että isäni hakkaisi minut kuoliaaksi. Kouluaikana hän ei uskaltanut koskea minuun sillä hän ymmärsi että koulussahan jäljet näkyisivät. Ainoa kerta oli kun hän tukisti minua kun olin tullut kaupunkiin, paiskasi kaikki leluni roskiin ja myöhemmin nähtyään fritsun  kaulassani repi minut sängystä ylös yhdellä rajulla vetäisyllä käsivarresta.

Mutta silloin mökillä saunan pukuhuoneessa isäni läksytti minua jostakin mitättömästä niinkuin yleensä. Hän oli pahalla päällä ja humalassa. Vaarallinen yhdistelmä. Istuin penkillä ja painoin katseeni lattiaan. Hänen raivonsa yltyi kuin yleensä ja ehkä hän suuttui siitä enemmän etten itkenyt. En vaan saanut kyyneleitä tulemaan kun pelkäsin niin paljon. Sydämeni hakkasi ja tuohon aikaan minulla oli muutenkin huikeat verenpaineet. Korvissani kohisi ja tuijotin lattiaa tiiviisti. Hartiani painuivat lysyyn ja yritin kutistua. Olisin mielelläni sulanut lattian läpi.

Lopulta hän poistui ja lähti kävelemään polkua pitkin ylätalolle. Satuin kurkistamaan saunan ikkunasta ja näin isäni silmät. Ne seisoivat päässä ja leiskuivat vihaa. Hän oli kuin riivattu. Oli virhe kurkistaa sillä katseemme kohtasivat. Isäni kääntyi takaisin. Lähdin juoksemaan alas portaat katsomatta mihin astuin ja painelin metsään ryteikköön välittämättä käärmeistä tai hämähäkin vanhoista kovista ritisevistä verkoista kun painelin oksat ja terävät heinät paljaita jalkojani repien suoraan tiheikköön. Isäni ei seurannut sinne. Sääret juovilla hyppäsin veneeseen ja lähdin soutelemaan ilman päämäärää. Pakokauhu ajoi minua pitkin järveä. Jotkut pitivät hauskaa rannoilla ja vihdoin itkin. Annoin veneen liukua pitkin tyyntä aurinkoista jokea ja itkin.